Antti Veikko Siltavuoren oikeudenkäyntiä seuraamassa
Antti Veikko Siltavuoren hirmutekoja puitiin Helsingin
raastuvanoikeudessa vuonna 1989 useita kertoja.
Helsingin Pasilanraitilla sijaitsevan käräjätalon kolmannen kerroksen aulan siivistä yksi on täynnä väkeä. Saavuttuani puoli tuntia aiemmin paikalle odottamaan Antti Veikko Siltavuoren oikeudenkäyntiä, aulassa oli vain pari ihmistä. Kello 08:55 jokainen istumapaikka on varattu. Istun aulan seinustalla ikkunan pielessä, kun huomaan Siltavuoren uhrin Päivi Hopiavuoren vaarin, jonka kuvan olen nähnyt lehdessä. Miesparka. Vaaditaan luonnetta, että pystyy seuraamaan oman lapsenlapsensa murhaajan oikeudenkäyntiä.
Käräjätalon aulaan ilmestyy hoikka silmälasipäinen nainen, joka on
pukeutunut mustaan hameeseen ja uudenuutukaiseen mustaan
silkkipuseroon. Nainen on käväissyt jo kampaajalla, vaikka on näin
aikaista. Arvaan saapujan olevan Siltavuoren asianajaja Terttu
O.Suni. Kaksi valokuvaajaa alkaa räpsytellä kameroitaan naisen
edessä. Liityn joukkoon ja otan naisesta pari valokuvaa.
Joku pukupäälysteinen mies varoittaa, ettei oikeussalissa saa sitten kuvata.
Oikeudenkäynti alkaaKun oikeudenkäynti kuulutetaan alkavaksi ja asianomaiset kutsutaan sisään, kello on jo yli yhdeksän. Käräjäsaliin menijöitä on niin paljon, että matti myöhäsenä joudun salin seinän viereen, jossa on vain yksi tuolirivi. Paikkani on lähellä tuomarin pöytää. Salin keskiosassa on useita tuolirivejä. Lakitieteen lisensiaatti Terttu Suni asettuu minusta katsoen oikealle pienen vaalean pöydän taakse.
Uhrien omaisten asianajaja Risto Kyytinen hakeutuu samanlaisen pienen pöydän taakse ollen hieman lähempänä minua kuin Suni.
Oikeuden puheenjohtaja Liisa Lehtiö huomaa jollain valokuvaajalla valtavan kokoisen kameran ja huomauttaa, että käräjäsalissa on kuvaaminen kielletty. Mies poistuu heti salista.
Puheenjohtaja istahtaa pitkän pöydän taakse. Hänen oikealle puolelleen asettuu naistuomari Maritta Pakarinen ja vasemmalle puolelle miestuomari Heikki Seppälä. Nämä kolme tuomaria tulevat aikanaa päättämään mikä tuomio Antti Veikko Siltavuorelle lankeaa. Syyttäjänä toimii Ritva Santavuori.
Siis melkein kaikki tämän jutun avainhenkilöt ovat naisia, vaikkakin Siltavuoren uhrit, Päivi Hopiavuori ja Pia Johanna Pirinen olivat vielä lapsia.
Syytetty tuodaan saliin
Katseeni siirtyy käräjäsalin takaosassa olevalle ovelle, josta ilmestyy kaksi vanginvartijaa. Miesten keskellä kävelee jutun päähenkilö, kalpea, ryppyotsainen puolkalju mies. Siltavuori ei ole ihan niin heiveröinen kuin joku on väittänyt. Kourat ovat suuret ja Siltavuoren isoista kengistä tulee mieleen vanha sanonta, ”Ei ole luojan syy, jos noilla jaloilla kaatuu.”
Siltavuori asettuu avustajansa viereen. Siltavuoren klaniin on tästä lynyt matka. Miehen vähäinen tukka, jota on enää päälaen takana puolikuun muotoisessa kehässä, on aivan harmaantunut. Jopa silmäripsetkin ovat vaalean harmaat. Siltavuoren naama näkyy istumapaikalleni puoliprofiilissa vasemmalta, osittain takaviistoon.
Lienenkö uhkaavan näköinen koska syytettyä saattaneet vartijat asettuvat istumaan vieressäni oleville tyhmille tuoleille siten, että jään heidän keskelleen.
Syyttäjä Ritva Santavuori lukee paperista yhteenvedon Siltavuoren tekemisistä ja luonteesta. Vaikka syyttäjä on leppoisan näköinen naishenkilö, ei hän tunne syytettyä kohtaan minkäänlaista sympatiaa. Santavuoren mielestä syytetty on itsekeskeinen, tunteeton ja kylmäverinen mies, jonka ajatusmaailma pyörii täysin oman itsen ympärillä. Alle 15-vuotiasta lasta ei kukaan saa kuljettaa minnekään ilman huoltajan lupaa, vaikka lapsi itse vapaaehtoisesti mukaan lähtisikin. (Siltavuori on väittänyt, että lapset tunkivat itse hänen mukaansa).
Santavuori vaatii Siltavuorelle tuomiota kahdesta vapaudenriistosta ja kahdesta murhasta. Lisäksi hän esittää, että syytetty tulisi eristää pakkolaitokseen. Syyttäjä vie oikeuden puheenjohtajalle luettelon siitä mitä kaikkea syytetyn mökiltä ja asunnosta on takavarikoitu. Luettelossa on peittoa, kippoa, puukko, kaasusumutin, käsiraudat ym.
Oikeussalissa on paljon rauhallisempi ilmapiiri kuin olin odottanut. Olen ilmeisesti katsellut liikaa LA Law:ta televisiosta. Odotin ehkä synkänoloista tuomiopäivän enteitä henkuvaa syyttäjää, joka loisi leiskuvia vihaisia katseita kohti syytettyä ja kiristelisi välillä salaa hampaitaan.
Suni ja Siltavuori
Terttu O. Suni on tietääkseni hoitanut Siltavuoren asioita jo viisi vuotta. Sivullinen huomaakin, että parin välillä vallitsee ilmeinen yhteysymmärrys. Suni kuiskailee jotain tärkeää Siltavuoren korvaan niin, että heidän päänsä ovat pitkän aikaa lähekkäin. Sama toistuu myöhemminkin.
Oikeuden puheenjohtaja tiukkaa, mitä Siltavuorella on sanottavaa. Syytetty ja Suni nousevat yhtä aikaa seisomaan. Suni lukee konekirjoitusliuskalta tekstiä tapahtumista, joita hän on ympännyt puolustettavan kannalta mahdollisimman edulliseen valoon. Hän myöntää sen, minkä syytetty on jo tunnustanut, että lapsilta on viety henki. "Syytetty olisi kuitenkin vienyt lapset kotiin, jos nämä olisivat jossain vaiheessa pyytäneet, mutta eivät olleet."
Kukaan salissaolija ei varmaan tuota usko. Syytetty saa valehdella niin paljon kuin sielu sietää. Luonnollisestikin sekä syytetty että asianajaja yrittävät löytää ulospääsyä murhasyytteistä. Tapoista saisi paljon lievemmän tuomion.
Pitkän litanian jälkeen Suni lukee paperistaan, että hänen päämiehensä suostuu maksamaan lasten hautuskulut, näiden poltetut vaatteet sekä hautakivet kuten omaiset olivat vaatineetkin. Mietin itsekseni, ettei mikään korvaus viattomien lasten hengestä ole liian suuri. Kaikki omaisuus vain pois Siltavuorelta. Sitä ei vankilassa tarvita.
Asianajaja ja syytetty istuutuvat. Siltavuori on seissyt koko ajan hyvin vaivalloisen näköisenä. Siinä missä Suni työnsi tuolinsa reilusti taaksepäin, Siltavuori yritti pysytellä tuolin ja pöydän muodostamassa kapeassa välikössä polvet koukussa niin, että joutui nojaamaan kourillaan pöytään ettei olisi kaatunut. Eli vöite, ettei isoilla jaloilla kaadu, ei pidä tämän miehen kohdalla paikkaansa. Ehkä syytetty ei uskaltanut työntää tuolia taaksepäin metelin pelossa. Joitakin pelkotiloja on varmaan lastenmurhaajallakin.
Selityksiä riittää
Suni joutuu lukemaan papereistaaan vielä uuden selityksen. Hän olisi mieluummin jättänyt paperin heti oikeuden puheenjohtajalle, mutta tämä vaatii Sunia lukemaan sisällön ääneen. Sepustuksen on Antti Veikko Siltavuori itse vankilassa kirjoittanut 4. huhtikuuta. Siinä selitellään ummet ja lammet maaliskuun 3. päivän ja sen jälkeisen yön tapahtumia ja jotain varkausjuttua, joka on Siltavuoren mukaan tapahtunut viime vuoden syyskuussa.
Pieniä uhrejaan murhaaja nimittää tässä tarinassaan olennoiksi. "Jostain ilmestyi kaksi olentoa, jotka tiukkasivat onko minulla koiria tai kissoja."
"Ei ole, ei ole", kertoo Siltavuori vastanneensa, jotta olisi päässyt olennoista eroon. "On minulla ollut koira, mutta ei ole enää."
Myöhemmin pois lähtiessään oli Siltavuori kuullut ääniä autostaan tai sen läheltä. Nämä samat oliot olivat olleet siellä, tulleet väkisin autoon ja uhanneet juosta vaikka auton vierellä, jos sikseen tulisi.
Tietenkin Siltavuori sepustusta kirjoittaessaan toivoi, että oikeuden tuomarit uskoisivat hänen versionsa tapahtumista. Hänhän on tunnustanut kuristaneensa ja polttaneensa tytöt, mutta sen lisäksi hän ei ole muuta tunnustanut paitsi "viattomasti" kuljettaneensa tyttöjä ajelulle, "koska nämä väkisin tunkivat mukaan."
Tavallisena maallikkona olen sitä mieltä, että Siltavuoren tuomion pitäisi olla niin kova, ettei hän pääsisi vankilasta pois muuten kuin jalat edellä. Tyhmempikin tietää Siltavuoren kytänneen tyttöjä ja tappaneen heidät, ettei jäsi kiinni teostaan.
Kysymyksiä ja vastauksia
Uhrien omaisten asianajaja kyselee paria eri seikkaa ennen kuin oikeuden puheenjohtaja alkaa kuulustella Siltavuorta, jonka ei olisi pakko vastata lainkaan. On kuitenkin ehkä syytetylle edullisempaa olla avustavinaan tutkimuksia kuin olla tuppisuuna. Siltavuori ei ole tyhmä, eikä hän vaikuta hullulta (vaikka onkin luonnevikainen) vaan hyvin rauhalliselta ja keskustelunaluiselta.
Oikeuden puheenjohtajaa kiinnostaa tietää paljonko syytetyn auto vetää bensiiniä ja paljonko se kuluttaa. Siltavuori kertoo autonsa vetävän ehkä 60 litraa ja kuluttavan 12 litraa satasella, mutta hän ei ole aivan varma. Hän sanoo tankanneensa auton perjantaina 3. maaliskuuta.
Uhrien omaisten asianajaja vetää oikeasta narusta, kun hän tiedustelee mahdollista pysähtymispaikkaa, missä Siltavuori olisi tyttöjen kanssa viipunyt. Siltavuori ei vastaa ennen kuin puheenjohtaja tokaisee, yrittääkö syytetty hankaloittaa tutkimusta. Heti Siltavuori vastaa poikenneensa Veikkolan kaatopaikalle, jossa poltti tyttöjä valeltuaan näitä bensiinillä, jota hänellä on aina autossa varalla. Sen jälkeen hän jäähdytteli polttouhrejaan parisenkymmentä minuuttia ja pakkasi sitten autossaan olleeseen muovikelmuun ja otti mukaansa.
Siltavuoren kertomus ei vaikuta uskottavalta. Toisen tytön jäänteistä on ruumiinavauksessa löytynyt jotain barbituraattia. Siltavuori omisti myös käsiraudat ja kaasusumuttimen. Kuka tietää polttiko hän tytöt oman mökkinsä pihassa. Syytetty juttelee leppoisasti ikään kuin lasten polttaminen olisi maailman luonnollisin asia. "Poltettuina lapset olivat kevyemmät kantaa,"
Todistajien kuuleminen
Syyttäjän todistaja, myllypurolainen rouva, joka oli nähnyt 3.
maaliskuuta kello 20:30 kaksi tyttöä ja vanhahkon miehen Myllypueon
asumalähiön leikkipuistossa, tunnistaa Siltavuoren näkemäkseen
mieheksi. Nainen kertoo pikkutyttöjen juosta kirmaisseen
leikkipuiston laitaan. Perässä oli hiippsillut pienehkö
mieshenkilö. Naisella oli ollut voimakas tunne, että hänen pitäisi
mennä kyselemään, mikä mies oli miehiään. Hän oli huomannut,
että kolmikko pysähtyi aidan viereen ja toinen tytöistä alkoi
kertoa iloisesti jotain asiaa. Kaksi muuta kuuntelivat, joten nainen
rauhottui ja meni kotiinsa.
Seuraavana todistaa Pia Johanna Pirisen ja Päivi Hopiavuoren poltetut ruumiit löytänyt poliisi. Todistaja kertoo, ettei ehdonalaisessa olleen Siltavuoren autossa ollut näkynyt mitään merkkejä pikkutytöistä. Kun todistaja oli avannut takaluukun ja huomanneet tavaratilassa muovikäärön, hän oli kysynyt Siltavuorelta mitä käärössä oli, Siltavuori oli vastannut, ”Lihaa.” Kun poliisi oli tiedustellut, ovatko tytöt käärössä, Siltavuori oli vastannut myöntävästi.
Poliisit olivat ajeluttaneet epäiltyä löydön jälkeisinä pävinä pitkin ja poikin Hämeenlinnan ja Riihimäen seudulla siinä toivossa, että joltain sivutieltä löytyisi merkkejä uhrien vaiheista, mutta Siltavuori "oli unohtanut" missä hän oli uhrien kanssa käynyt.
Oikeuden puheenjohtaja tiukkaa todistavalta poliisilta paljonko Siltavuoren anton tankkiin mahtuu bensiiniä ja paljonko kyseinen auto kuluttaa satasella. Poliisi pystyy esittämään ainoastaan arvailuja tankin koosta ja kulutuksesta.
Mielentilatutkimukseen
Asioita on puitu jo kolme tuntia. Yleisö on jopa yhdessä vaiheessa äänettömästi hiljaa nauranut syytetyn väitteelle, joka kuulosti täysin absurbilta. Kukaan ei ole käyttäytynyt agressiivisesti, vaikka läsnä on mitä kauhein ihmisraakimus. Suomalaiset ovat kaiketi hiljaisia sopeutujia. Miten helppo olisikaan siepata syytetyn takana oleva tyhjä tuoli ja kalauttaa äijää sillä kalloon, ajattelen.
Syyttäjä on lukenut ajatukseni, koska kyselee pitääkö hänen näyttää toteen, ettei syytettyä ole poliisikuulusteluissa kohdeltu kaltoin. Syytetyn asianajaja on edellisessä oikeudenkäynnissä jotain sellaista vihjaillut. Terttu O.Suni sanoo, ettei ole tälläistä vihjaillut. Hän on tarkoittanut lähinnä sitä, että syytetty on ollut tästä asiasta kovasti huolissaan ja on laihtunutkin pidätettynä ollessaan 19 kiloa.
Tässä kohtaa ajattelen, että sietääkin olla hermostuksissaan ja varmaan onkin, koska vapaus ja omaisuu menee. Laihtuakin sopii niin, ettei jäljelle jää kuin luut ja nahka.
Jossain vaiheessa puolustus on huomauttanut, että syytetty on tuntenut itsensä yksinäiseksi ennen näitä kohtalokkaita tapahtumia. Varmaan Siltavuori on ollutkin yksinäinen. Ainoa lähiomainen, aikuien poika asuu Tanskassa. Yksinäisyys ei ole kuitenkaan mikään puolustus hirmuteoille.
Suni pyytää oikeudenkäynnin loppuvaiheessa päämiehelleen mielentilatutkimusta. Syyttäjä anoo uusien esille tulleiden seikkojen takia oikeudenkäynnille lykkäystä, joka myöhemmin tauon jälkeen myönnetäänkin. Juttu siis jatkuu ja jatkuu. Siltavuori saa viettää vielä useita kuukausia Helsingin lääninvankilassa ennen kuin pääsee Kakolanmäelle pyttyyn. Toivottavasti pääsee, sillä mielisairaala on tälle kauhujen mestarille liian helppo paikka.
Maija Ankkuri
Teksti on julkaistu Radanvarren Ankkurissa 7.5.1989.
Kuvassa Siltavuoren puolustusta hoitanut Terttu Suni
JK
Siltavuoren tapausta puitiin Pasilassa vielä useita kertoja. Tämä kerrtomani oikeudenkäynti oli tietääksni ainoa, jossa Siltavuori avasi sanaisen arkkunsa.
Lastenmurhaajat ja lapsiin sekaantujat ovat vankilassa kaikkein alhaisinta kastia. Kun Siltavuori oli elokuussa -89 tutkintavankina Vaasan vankilassa, joku vanki oli kalauttanut häntä tuolilla päähän niin, että taju meni.
___________________________________________
Veikko Antti Siltavuori tuomittiin 14. joulukuuta 1989 vaarallisena rikoksenuusijana pakkolaitokseen 15 vuodeksi. Erinäisten vaiheideen jälkeen hän kuoli Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa pahasti dementoituneena pyörätuoliporilaana 85-vuotiaana 9.3.2012.
.
Helsingin Pasilanraitilla sijaitsevan käräjätalon kolmannen kerroksen aulan siivistä yksi on täynnä väkeä. Saavuttuani puoli tuntia aiemmin paikalle odottamaan Antti Veikko Siltavuoren oikeudenkäyntiä, aulassa oli vain pari ihmistä. Kello 08:55 jokainen istumapaikka on varattu. Istun aulan seinustalla ikkunan pielessä, kun huomaan Siltavuoren uhrin Päivi Hopiavuoren vaarin, jonka kuvan olen nähnyt lehdessä. Miesparka. Vaaditaan luonnetta, että pystyy seuraamaan oman lapsenlapsensa murhaajan oikeudenkäyntiä.
Käräjätalon aulaan ilmestyy hoikka silmälasipäinen nainen, joka on
pukeutunut mustaan hameeseen ja uudenuutukaiseen mustaan
silkkipuseroon. Nainen on käväissyt jo kampaajalla, vaikka on näin
aikaista. Arvaan saapujan olevan Siltavuoren asianajaja Terttu
O.Suni. Kaksi valokuvaajaa alkaa räpsytellä kameroitaan naisen
edessä. Liityn joukkoon ja otan naisesta pari valokuvaa.
Joku pukupäälysteinen mies varoittaa, ettei oikeussalissa saa sitten kuvata.
Oikeudenkäynti alkaaKun oikeudenkäynti kuulutetaan alkavaksi ja asianomaiset kutsutaan sisään, kello on jo yli yhdeksän. Käräjäsaliin menijöitä on niin paljon, että matti myöhäsenä joudun salin seinän viereen, jossa on vain yksi tuolirivi. Paikkani on lähellä tuomarin pöytää. Salin keskiosassa on useita tuolirivejä. Lakitieteen lisensiaatti Terttu Suni asettuu minusta katsoen oikealle pienen vaalean pöydän taakse.
Uhrien omaisten asianajaja Risto Kyytinen hakeutuu samanlaisen pienen pöydän taakse ollen hieman lähempänä minua kuin Suni.
Oikeuden puheenjohtaja Liisa Lehtiö huomaa jollain valokuvaajalla valtavan kokoisen kameran ja huomauttaa, että käräjäsalissa on kuvaaminen kielletty. Mies poistuu heti salista.
Puheenjohtaja istahtaa pitkän pöydän taakse. Hänen oikealle puolelleen asettuu naistuomari Maritta Pakarinen ja vasemmalle puolelle miestuomari Heikki Seppälä. Nämä kolme tuomaria tulevat aikanaa päättämään mikä tuomio Antti Veikko Siltavuorelle lankeaa. Syyttäjänä toimii Ritva Santavuori.
Siis melkein kaikki tämän jutun avainhenkilöt ovat naisia, vaikkakin Siltavuoren uhrit, Päivi Hopiavuori ja Pia Johanna Pirinen olivat vielä lapsia.
Syytetty tuodaan saliin
Katseeni siirtyy käräjäsalin takaosassa olevalle ovelle, josta ilmestyy kaksi vanginvartijaa. Miesten keskellä kävelee jutun päähenkilö, kalpea, ryppyotsainen puolkalju mies. Siltavuori ei ole ihan niin heiveröinen kuin joku on väittänyt. Kourat ovat suuret ja Siltavuoren isoista kengistä tulee mieleen vanha sanonta, ”Ei ole luojan syy, jos noilla jaloilla kaatuu.”
Siltavuori asettuu avustajansa viereen. Siltavuoren klaniin on tästä lynyt matka. Miehen vähäinen tukka, jota on enää päälaen takana puolikuun muotoisessa kehässä, on aivan harmaantunut. Jopa silmäripsetkin ovat vaalean harmaat. Siltavuoren naama näkyy istumapaikalleni puoliprofiilissa vasemmalta, osittain takaviistoon.
Lienenkö uhkaavan näköinen koska syytettyä saattaneet vartijat asettuvat istumaan vieressäni oleville tyhmille tuoleille siten, että jään heidän keskelleen.
Syyttäjä Ritva Santavuori lukee paperista yhteenvedon Siltavuoren tekemisistä ja luonteesta. Vaikka syyttäjä on leppoisan näköinen naishenkilö, ei hän tunne syytettyä kohtaan minkäänlaista sympatiaa. Santavuoren mielestä syytetty on itsekeskeinen, tunteeton ja kylmäverinen mies, jonka ajatusmaailma pyörii täysin oman itsen ympärillä. Alle 15-vuotiasta lasta ei kukaan saa kuljettaa minnekään ilman huoltajan lupaa, vaikka lapsi itse vapaaehtoisesti mukaan lähtisikin. (Siltavuori on väittänyt, että lapset tunkivat itse hänen mukaansa).
Santavuori vaatii Siltavuorelle tuomiota kahdesta vapaudenriistosta ja kahdesta murhasta. Lisäksi hän esittää, että syytetty tulisi eristää pakkolaitokseen. Syyttäjä vie oikeuden puheenjohtajalle luettelon siitä mitä kaikkea syytetyn mökiltä ja asunnosta on takavarikoitu. Luettelossa on peittoa, kippoa, puukko, kaasusumutin, käsiraudat ym.
Oikeussalissa on paljon rauhallisempi ilmapiiri kuin olin odottanut. Olen ilmeisesti katsellut liikaa LA Law:ta televisiosta. Odotin ehkä synkänoloista tuomiopäivän enteitä henkuvaa syyttäjää, joka loisi leiskuvia vihaisia katseita kohti syytettyä ja kiristelisi välillä salaa hampaitaan.
Suni ja Siltavuori
Terttu O. Suni on tietääkseni hoitanut Siltavuoren asioita jo viisi vuotta. Sivullinen huomaakin, että parin välillä vallitsee ilmeinen yhteysymmärrys. Suni kuiskailee jotain tärkeää Siltavuoren korvaan niin, että heidän päänsä ovat pitkän aikaa lähekkäin. Sama toistuu myöhemminkin.
Oikeuden puheenjohtaja tiukkaa, mitä Siltavuorella on sanottavaa. Syytetty ja Suni nousevat yhtä aikaa seisomaan. Suni lukee konekirjoitusliuskalta tekstiä tapahtumista, joita hän on ympännyt puolustettavan kannalta mahdollisimman edulliseen valoon. Hän myöntää sen, minkä syytetty on jo tunnustanut, että lapsilta on viety henki. "Syytetty olisi kuitenkin vienyt lapset kotiin, jos nämä olisivat jossain vaiheessa pyytäneet, mutta eivät olleet."
Kukaan salissaolija ei varmaan tuota usko. Syytetty saa valehdella niin paljon kuin sielu sietää. Luonnollisestikin sekä syytetty että asianajaja yrittävät löytää ulospääsyä murhasyytteistä. Tapoista saisi paljon lievemmän tuomion.
Pitkän litanian jälkeen Suni lukee paperistaan, että hänen päämiehensä suostuu maksamaan lasten hautuskulut, näiden poltetut vaatteet sekä hautakivet kuten omaiset olivat vaatineetkin. Mietin itsekseni, ettei mikään korvaus viattomien lasten hengestä ole liian suuri. Kaikki omaisuus vain pois Siltavuorelta. Sitä ei vankilassa tarvita.
Asianajaja ja syytetty istuutuvat. Siltavuori on seissyt koko ajan hyvin vaivalloisen näköisenä. Siinä missä Suni työnsi tuolinsa reilusti taaksepäin, Siltavuori yritti pysytellä tuolin ja pöydän muodostamassa kapeassa välikössä polvet koukussa niin, että joutui nojaamaan kourillaan pöytään ettei olisi kaatunut. Eli vöite, ettei isoilla jaloilla kaadu, ei pidä tämän miehen kohdalla paikkaansa. Ehkä syytetty ei uskaltanut työntää tuolia taaksepäin metelin pelossa. Joitakin pelkotiloja on varmaan lastenmurhaajallakin.
Selityksiä riittää
Suni joutuu lukemaan papereistaaan vielä uuden selityksen. Hän olisi mieluummin jättänyt paperin heti oikeuden puheenjohtajalle, mutta tämä vaatii Sunia lukemaan sisällön ääneen. Sepustuksen on Antti Veikko Siltavuori itse vankilassa kirjoittanut 4. huhtikuuta. Siinä selitellään ummet ja lammet maaliskuun 3. päivän ja sen jälkeisen yön tapahtumia ja jotain varkausjuttua, joka on Siltavuoren mukaan tapahtunut viime vuoden syyskuussa.
Pieniä uhrejaan murhaaja nimittää tässä tarinassaan olennoiksi. "Jostain ilmestyi kaksi olentoa, jotka tiukkasivat onko minulla koiria tai kissoja."
"Ei ole, ei ole", kertoo Siltavuori vastanneensa, jotta olisi päässyt olennoista eroon. "On minulla ollut koira, mutta ei ole enää."
Myöhemmin pois lähtiessään oli Siltavuori kuullut ääniä autostaan tai sen läheltä. Nämä samat oliot olivat olleet siellä, tulleet väkisin autoon ja uhanneet juosta vaikka auton vierellä, jos sikseen tulisi.
Tietenkin Siltavuori sepustusta kirjoittaessaan toivoi, että oikeuden tuomarit uskoisivat hänen versionsa tapahtumista. Hänhän on tunnustanut kuristaneensa ja polttaneensa tytöt, mutta sen lisäksi hän ei ole muuta tunnustanut paitsi "viattomasti" kuljettaneensa tyttöjä ajelulle, "koska nämä väkisin tunkivat mukaan."
Tavallisena maallikkona olen sitä mieltä, että Siltavuoren tuomion pitäisi olla niin kova, ettei hän pääsisi vankilasta pois muuten kuin jalat edellä. Tyhmempikin tietää Siltavuoren kytänneen tyttöjä ja tappaneen heidät, ettei jäsi kiinni teostaan.
Kysymyksiä ja vastauksia
Uhrien omaisten asianajaja kyselee paria eri seikkaa ennen kuin oikeuden puheenjohtaja alkaa kuulustella Siltavuorta, jonka ei olisi pakko vastata lainkaan. On kuitenkin ehkä syytetylle edullisempaa olla avustavinaan tutkimuksia kuin olla tuppisuuna. Siltavuori ei ole tyhmä, eikä hän vaikuta hullulta (vaikka onkin luonnevikainen) vaan hyvin rauhalliselta ja keskustelunaluiselta.
Oikeuden puheenjohtajaa kiinnostaa tietää paljonko syytetyn auto vetää bensiiniä ja paljonko se kuluttaa. Siltavuori kertoo autonsa vetävän ehkä 60 litraa ja kuluttavan 12 litraa satasella, mutta hän ei ole aivan varma. Hän sanoo tankanneensa auton perjantaina 3. maaliskuuta.
Uhrien omaisten asianajaja vetää oikeasta narusta, kun hän tiedustelee mahdollista pysähtymispaikkaa, missä Siltavuori olisi tyttöjen kanssa viipunyt. Siltavuori ei vastaa ennen kuin puheenjohtaja tokaisee, yrittääkö syytetty hankaloittaa tutkimusta. Heti Siltavuori vastaa poikenneensa Veikkolan kaatopaikalle, jossa poltti tyttöjä valeltuaan näitä bensiinillä, jota hänellä on aina autossa varalla. Sen jälkeen hän jäähdytteli polttouhrejaan parisenkymmentä minuuttia ja pakkasi sitten autossaan olleeseen muovikelmuun ja otti mukaansa.
Siltavuoren kertomus ei vaikuta uskottavalta. Toisen tytön jäänteistä on ruumiinavauksessa löytynyt jotain barbituraattia. Siltavuori omisti myös käsiraudat ja kaasusumuttimen. Kuka tietää polttiko hän tytöt oman mökkinsä pihassa. Syytetty juttelee leppoisasti ikään kuin lasten polttaminen olisi maailman luonnollisin asia. "Poltettuina lapset olivat kevyemmät kantaa,"
Todistajien kuuleminen
Seuraavana todistaa Pia Johanna Pirisen ja Päivi Hopiavuoren poltetut ruumiit löytänyt poliisi. Todistaja kertoo, ettei ehdonalaisessa olleen Siltavuoren autossa ollut näkynyt mitään merkkejä pikkutytöistä. Kun todistaja oli avannut takaluukun ja huomanneet tavaratilassa muovikäärön, hän oli kysynyt Siltavuorelta mitä käärössä oli, Siltavuori oli vastannut, ”Lihaa.” Kun poliisi oli tiedustellut, ovatko tytöt käärössä, Siltavuori oli vastannut myöntävästi.
Poliisit olivat ajeluttaneet epäiltyä löydön jälkeisinä pävinä pitkin ja poikin Hämeenlinnan ja Riihimäen seudulla siinä toivossa, että joltain sivutieltä löytyisi merkkejä uhrien vaiheista, mutta Siltavuori "oli unohtanut" missä hän oli uhrien kanssa käynyt.
Oikeuden puheenjohtaja tiukkaa todistavalta poliisilta paljonko Siltavuoren anton tankkiin mahtuu bensiiniä ja paljonko kyseinen auto kuluttaa satasella. Poliisi pystyy esittämään ainoastaan arvailuja tankin koosta ja kulutuksesta.
Mielentilatutkimukseen
Asioita on puitu jo kolme tuntia. Yleisö on jopa yhdessä vaiheessa äänettömästi hiljaa nauranut syytetyn väitteelle, joka kuulosti täysin absurbilta. Kukaan ei ole käyttäytynyt agressiivisesti, vaikka läsnä on mitä kauhein ihmisraakimus. Suomalaiset ovat kaiketi hiljaisia sopeutujia. Miten helppo olisikaan siepata syytetyn takana oleva tyhjä tuoli ja kalauttaa äijää sillä kalloon, ajattelen.
Syyttäjä on lukenut ajatukseni, koska kyselee pitääkö hänen näyttää toteen, ettei syytettyä ole poliisikuulusteluissa kohdeltu kaltoin. Syytetyn asianajaja on edellisessä oikeudenkäynnissä jotain sellaista vihjaillut. Terttu O.Suni sanoo, ettei ole tälläistä vihjaillut. Hän on tarkoittanut lähinnä sitä, että syytetty on ollut tästä asiasta kovasti huolissaan ja on laihtunutkin pidätettynä ollessaan 19 kiloa.
Tässä kohtaa ajattelen, että sietääkin olla hermostuksissaan ja varmaan onkin, koska vapaus ja omaisuu menee. Laihtuakin sopii niin, ettei jäljelle jää kuin luut ja nahka.
Jossain vaiheessa puolustus on huomauttanut, että syytetty on tuntenut itsensä yksinäiseksi ennen näitä kohtalokkaita tapahtumia. Varmaan Siltavuori on ollutkin yksinäinen. Ainoa lähiomainen, aikuien poika asuu Tanskassa. Yksinäisyys ei ole kuitenkaan mikään puolustus hirmuteoille.
Suni pyytää oikeudenkäynnin loppuvaiheessa päämiehelleen mielentilatutkimusta. Syyttäjä anoo uusien esille tulleiden seikkojen takia oikeudenkäynnille lykkäystä, joka myöhemmin tauon jälkeen myönnetäänkin. Juttu siis jatkuu ja jatkuu. Siltavuori saa viettää vielä useita kuukausia Helsingin lääninvankilassa ennen kuin pääsee Kakolanmäelle pyttyyn. Toivottavasti pääsee, sillä mielisairaala on tälle kauhujen mestarille liian helppo paikka.
Maija Ankkuri
Teksti on julkaistu Radanvarren Ankkurissa 7.5.1989.
Kuvassa Siltavuoren puolustusta hoitanut Terttu Suni
JK
Siltavuoren tapausta puitiin Pasilassa vielä useita kertoja. Tämä kerrtomani oikeudenkäynti oli tietääksni ainoa, jossa Siltavuori avasi sanaisen arkkunsa.
Lastenmurhaajat ja lapsiin sekaantujat ovat vankilassa kaikkein alhaisinta kastia. Kun Siltavuori oli elokuussa -89 tutkintavankina Vaasan vankilassa, joku vanki oli kalauttanut häntä tuolilla päähän niin, että taju meni.
___________________________________________
Veikko Antti Siltavuori tuomittiin 14. joulukuuta 1989 vaarallisena rikoksenuusijana pakkolaitokseen 15 vuodeksi. Erinäisten vaiheideen jälkeen hän kuoli Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa pahasti dementoituneena pyörätuoliporilaana 85-vuotiaana 9.3.2012.
.
Kommentit
Lähetä kommentti